Olemme lautailuun ja lasketteluun erikoistunut kauppa joka perustettiin yli 10 vuotta sitten mahtavien laskijoiden avulla. Tavoitteenamme on antaa kaikkein vaikuttavin ostoskokemus joka kerta kun tilaat meiltä. Ridestore ei ole pelkkä kauppa, vaan yhteisö. Yhteisö johon haluamme kutsua SINUT mukaan. Otamme mielellään vastaan palautetta ja ideoita miten voimme kehittyä vielä enemmän. LIITY meihin ja ole osa kehitystä!
Laskettelu Jouluna - Parhaat Laskettelukeskukset
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Miltä kuulostaisi rento joulu läheisten kanssa laskettelukeskuksessa lasketellen ja vuorilla hengaillen? Ja kun mukaan lisätään vielä söpöt alppikylät, jouluvaloilla reunustetut kadut, joulutorit ja markkinat ja lumivarmat rinteet, on kyseessä täydellinen kombo, joten valmiina lähtöön? Tätä kaikkea voit odottaa joululta vuorilla ja laskettelukeskuksessa, ja tietenkin paljon muuta, sillä jokaisella kylällä on omat erikoisuutensa. Joillain on täyden palvelun mökkejä, jotka varmistavat ettei sinun tarvitse tehdä ruokaa kertaakaan lomallasi ja toisilla rekiajeluita, ilmaisia konsertteja ja esityksiä pitkin kylää sekä ravintoloita, jotka tarjoavat jouluruokaa Michelin tähden arvoisesti. Valikoimme listallemme kohteita Euroopasta, joihin sinun on helppo matkata jouluna ja mukana on myös meidän kaikkien tuntema Levi, mutta myös useita kohteita Alpeilta ja Dolomiiteilta kaikille budjeteille sopivasti. Listallamme kerromme kaikkien kohteiden hinnat ruoan, juoman, hotellien ja varusteiden vuokrasta lähtien ja esittelemme lähimmät lentokentät, etäisyydet ja laskettelukeskusten tärkeimmät tiedot, aktiviteetit sekä rinteiden määrän.
Jos haluat viettää oikein perinteistä joulua Suomessa, suosittelemme suuntaamaan Leville. Levi on yksi Suomen suurimmista ja suosituimmista laskettelukeskuksista, josta löytyy runsaasti rinteitä sekä muita aktiviteetteja, kuten moottorikelkkailua, huskysafareita ja poroajeluja. Yksi juttu, joka kannattaa Levin suhteen huomioida on, että majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä etenkin mökit varataan loppuun jo lähes vuotta ennen joulua ja jos haluat käydä syömässä jouluaattona jouluaterian ravintolassa, kannattaa sekin varata hyvissä ajoin. Mutta joulu tunturissa revontulien alla on ainutlaatuinen ja maaginen kokemus, josta varmasti koko porukka ja perhe nauttii! Suomen sisältä tullessasi ajaminen on näppärä vaihtoehto, tai voit ottaa autojunan ja ajaa sitten perille. Levin sijainti on loistava, sillä samalla reissulla voit piipahtaa päiväreissulla Ylläksellä ja Pallaksella. Mutta jos mielesi tekee hieman jotain eksoottisempaa ja Suomen ulkopuolelle, mutta silti viettää perinteistä ja tunnelmallista joulua, on Italia ehdottomasti varteen otettava vaihtoehto. Cortina d’Ampezzo on yksi Italian Dolomiittien kohteista, jossa joulua vietetään perinteisesti ja hyvä ruoka ja viini on kaiken keskiössä. Cortina d’Ampezzo on hieman Alppien kohteita rauhallisempi ja ruuhkattomampi ja se sijaitsee vain 2,5 tunnin päässä Venetsiasta, joten voit vaikka meno tai paluumatkalla tutustua talviseen Venetsiaan. Itse laskettelukeskuksessa rinteitä on 120km ja mukavasti tarjontaa kaikentasoisille laskijoille, joten perheen pienimmätkin varmasti löytävät laskettavaa. Lue loput jouluiset laskettelukeskukset ja suuntaa viettämään joulua!
Ensimmäinen lautailureissu - kaikki mitä sinun tarvitsee tietää Oletko löytänyt lumilautailun pariin? Mahtavaa. Olet löytänyt meidän mielestä talven ehdottomasti hauskimman lajin pariin! Sinulla on edessä vauhtia, huumaa ja puhdasta iloa. Alla jaamme pari vinkkiä sinun ensimmäiseen laskettelureissuun! :) Valitse kohde ja seura Lähirinne, pohjoisen huiput, etelän alpit vai seikkailu maailman toisella puolen? lautailukohteita on lukemattomia ja kaikissa on jotain tarjottavaa. Kohdetta valitessa on ensinnäkin hyvä päättää mitä haluat irti reissusta. Osassa laskettelukeskuksissa after-ski ja yöelämä saattaa olla lyömätön, kun taas osassa on korvaamattomat off-piste mahdollisuudet. Haluatteko kaveriporukan kanssa lähinnä viettää aikaa yhdessä minttukaakaon äärellä vai oletteko ensimmäiset rinteessä? Ota mahdollisimman paljon selvää kohteesta ja kysy kokeneilta kavereilta vinkkejä. Seurassa on hyvä huomioida tasoerot. Jos ole...
Haluatko suunnata laskettelureissuun aivan alkusyksystä tai loppukeväästä? Tai haluaisit löytää kohteen keskitalvella, jossa on takuuvarmasti lunta sinne suunnatessasi? Siinä tapauksessa lue eteenpäin, sillä juuri näitä mekin mietimme ja päätimme tehdä tutkimusta Euroopan korkeimmista laskettelukeskuksista ja selvittää niistä parhaat. Nykyään kun ilmasto lämpenee, on suunnattava korkeampiin laskettelukeskuksiin löytääkseen lumisimmat keskukset ja varmistaakseen, että myös takamaastosta löytyy puuteria mahtaviin touring-päiviin. Ensimmäisenä mieleen tulevat monet jäätikkökeskukset, kuten Stubai ja Hintertux (fun fact Hintertuxissa sataa lunta myös loppukeväästä ja myös kesäkuussa on tullut hyviä dumppeja puuterin laskemiseen!), ja vaikka nämä ovatkin korkeita ne eivät silti ole Euroopan korkeimpia ja on olemassa vieläkin huikempia kohteita. Listasimme nämä ja mukaan karsiutui kolme kohdetta Ranskasta ja kaksi kohdetta Sveitsistä. Ranskan ja Sveitsin laskettelukeskuksien väli...
Laskettelu, ah tuo kaikkien rakastama laji, jota odotamme koko pitkän kesän ja johon kaikki aikamme kuluu talvisin. Nykyään laji on huippusuosittu ja laskettelukeskuksia löytyy tuhansia ympäri maailman ja välineet sekä varusteet ovat laadukkaita ja tekevät laskettelusta helppoa, mukavaa ja ennen kaikkea turvallista. On leveitä puuterisuksia, touring-suksia, carving-suksia, parkkisuksia ja niille erikseen kehiteltyjä monoja ja siteitä, jotka ovat ergonomisia ja kevyitä ja kehitys niiden osalta vain jatkuu edelleen ja uusia innovaatioita tulee markkinoille jatkuvasti. Ja nykyään välineiden, vaatteiden ja kaikkien lasketteluvarusteiden ostaminen on myös äärimmäisen helppoa, sillä nettikaupat ovat täynnä toinen toistaan parempia vaihtoehtoja ja tarjouksia ja tuotteet voi halutessaan tilata vaikka omalle kotiovelleen vain muutamassa päivässä esim. ennen laskettelureissulle lähtöä. Mutta kuten voit kuvitella, aina näin ei ole ollut. Millaista laskettelu sitten on aiemmin ollut? Tai mit...
Kommentit
Lähetä kommentti